tiistai 26. maaliskuuta 2013

New blog NK Diary II

Vihdoin ja viimein uusi blogi avautuu, toivottavasti mielenkiinto ja aika riittää jatkossa paremmin pitämään tätä uutta blogia pystyssä! (:

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

New blog

Tää blogi on nyt kokonaan unohdettu ja mun mielest ois aika kuopata tää kokonaan ja alottaa uuden elämän lailla myös uus blogi joka siitä kertoo. Mä en todellakaan tiedä mihin tää kaikki aika on menny, mut nyt sen tajuun paremmin ku koskaa ennen et on aika alkaa elämää unelmiensa eteen eikä luovuttaa tai tyytyä vähään. Luulenpa että saan täysin uudistetun blogin aluilleen jo huomenna!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Todays

Tänään nousin sängystä ylös harvinaisen aikasin. Suihkun ja valmistautumisen kautta tarkoituksena lähteä viemään paketteja postiin ja ostaa ruokaa, huomaankin että eihän mulle ole edes mitään rahaa tullut. Masentuneena lähin sitte Subista hakee ruokaa.

Kotiin palatessa päätin siivota vaatekaapin, kuvata pari uutta toppia, pestä pyykkiä, tiskata, hoitaa paperijuttuja ja kerätä kaikki mahollinen ylimääränen pois jotka voi vaikka kirpparille heittää. Ärsyttää kaikki tarpeettomat ja käyttämättömät tavarat nurkissa pölyyntymässä.

Mä en todellakaan ymmärrä miten Rosa on voinu nukkuu sikeesti tossa lattialla tän kaiken touhuilun aikana. Sit se vasta heräs ku en ollu enää kotona ja tääl oli ihan hiljasta?

Tänää olis tarkotus viel ottaa selvää mihin mun rahat on kadonnu, käydä viemässä paketit ja ruokaostoksilla.

New clothes

Vihdoin saapui maastokuvioinen takkini ja ensimmäinen H&M -paketti!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tattoo Inspiration

Jeeeeeij wohoo! Äiti lupas mulle haluamani tatuoinnin joululahjaksi, joten nyt ollaa monta päivää pähkäilty kuvaa, kokoa, värejä ja paikkaa mihin sen laittaa. Loppuenlopuksi päädyin värilliseen unisieppariin joka tulee vasempaan kylkeeni alkaen rinnan slta ja loppuen housujen rajaan.

Inspiraatiota kuvaan olen hakenut googlesta ja we<3it sivustolta. Lopullista kuvaa en ole vielä päättänyt ja haluaisin eniten että joku läheinen ystävä piirtäisi sen minulle toiveitteni mukaan.

Myös jo seuraavaa tatuointia/edellisen tatuoinnin jatkoa on suunniteltu hiki hatussa ja senkin olis tarkotus alkaa ilmestymää iholleni mahdollisimman pian.

Sairasloma

Siitähän onki jo harvinaisen kauan (muutama kk) kun olen viimeks saikkua pitänyt. Aihetta saikkuun on toki moneen otteeseen ollut, mut silti oon vaan pakottanu itteni painaa lisää duunia. Rahaa ei nimittäin koskaan oo liikaa ja ei se pomokaan tykkää jos jatkuvasti saikuttelee. Nyt kuitenki painaa angiina ja kurkunpään tulehdus päälle kaikkien muiden ongelmien lisäksi, niin nyt on pakko myöntää et pien breikki on ihan paikallaan. Tää viikko siis otetaan rennosti hemmotellen itseäni, hoitaen asioita joita ei ole aikaisemmin jaksanut/kerennyt hoitaa, selvitellessä päätä ja suunnitellessa tulevaa.

Tulevaisuudesta puheenollen, päädyin aika radikaaliin päätökseen tän talvi-/kevätkauden suhteen. Sähköpostiini nimittäin saapui mielenkiintonen työtarjous Lapista. Sieltä löytyy vaikka mitä työpaikkoja mm. Rukalta ja Leviltä, mitkä kuulostais oikeen mukavilta paikoilta talveksi. Nyt ihan tosissani päätin lähteä viiminen päivä rekrytointitilaisuuteen ja jos natsaa ni se on menoo sitte. Mahdollinen lähtö tulee olemaan vaikee ja raskas, mut tulevaisuutta ajatellen se on mulle tällä hetkellä paras ratkaisu saada asiat kuntoon, tyhjennettyä pää turhista asioista/ihmisistä ja yksinkertaisesti kaikki järjestykseen. Tavoitteena olis painaa duunii niska limas kokokauden läpi, tulla kesäks takasin ja olla vaan, kierrellä ulkomailla, kokea Tomorrowland ja toteuttaa unelmia. Syksyllä voisin harkita palaavani takasin koulunpenkille, jonkun sellaisen asian pariin jossa haluan kehittyä ja mitä pystyn tekemään työkseni hymy kasvoilla päivästä toiseen.

Takasin sairaslomaan.. Näitten päivien aikana vois yrittää saada vähä enemmän aikaseks tän blogin kanssa. Vois kuvailla uusia vaatteita ja kertoa vähän enemmän siitä että missä mennään. Huomenna olis tarkotus käydä kaupassa hakemassa leipomistarvikkeita ja ruokaa meille kottirotille loppuviikoks, pitäis saada postiin parit kengät, pistää rakas autoni myyntiin ja käydä mahdollisesti perhettä moikkaamassa kotona. Kuulostaa aika mukavalta sairaslomapäivältä mutta katotaan mitö tuuli tuo tullessaan.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Today is a gift

Vapaapäivä mikä harvinainen herkku! Aamu alko asuntohakemuksen teolla ja pienel siivoilul. Sit suunnattiikii Rosan kanssa ostoksille Stockan hulluille päiville, nyt on jääkaappi täynnä herkkuja. Karkkii niin paljo että ihan ällöttää, yks leffa takana ja toinen edessä. Miten voiskaa vapaapäivän mukavemmin viettää! :)